Julkaistu
Itä-Suomen YTAn OT-hankkeen loppuraportti
Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskus (OT) nähtiin tarpeellisena rakenteena Itä-Suomen YTAlla, jossa on eri mittarein erityisen paljon huono-osaisuutta. Mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvät ongelmat painottuivat ja painottuvat edelleen. Vaativan eroauttamisen tarve on ollut kasvussa ja esimerkiksi vaikeat huoltoriidat sekä vainoaminen ja vieraannuttaminen ovat yleistyneet. Tällä ilmiöllä on suora vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Huostaanotot, kiireelliset sijoitukset, kodin ulkopuoliset sijoitukset ja laitossijoitukset korostuivat, samoin psykiatrisen laitoshoidon tarve. Esille nousivat myös pienituloisuus, lapsiköyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys.
OT-toiminta verkostoi ja koordinoi vaativinta erityisosaamista sekä monitieteisyyttä ja integraatiota edellyttäviä lasten, nuorten ja perheiden palveluja sekä tekee niihin liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä. OT-keskustoiminnan tehtävänä on kehittää ja yhteensovittaa Itä-Suomen YTAlle monialaisia, vaativia erityispalveluja lapsille ja nuorille perheineen sekä tukea ammattilaisia vaativissa, kompleksisissa ja monitahoisissa asiakastilanteissa.
OT-toiminnan kehittäminen vuosina 2022–2023 kuului kansallisten Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeiden osioon ”Koordinointitehtävät KYS-erityisvastuualueella (2023 lähtien yhteistyöalueella)”.
Tutustu tästä Itä-Suomen YTAn OT-hankkeen loppuraporttiin (pdf, avautuu uuteen ikkunaan).