SOTE: Talouskauhua vai vaikuttavaa tutkimuksellista kokeilutoimintaa

Tänään Helsingin Sanomat käsittelee selkein vertailulaskelmin tuoreiden hyvinvointialueiden talousahdinkoa (HS 22.9.23). Vuoden loppuun tähtäävät alijäämäennusteet näyttävät ja kuulostavat lohduttomilta. Kymmenien miljoonien luvut herättävät huolta kaikissa.

Kansalaisia pelottaa sairastuminen ja keskustelu kääntyy herkästi siihen, missä päin aluetta ja maata tulevaisuudessa kannattaisi asua. Moni ammattilainen pohtii, mikä ala tulikaan valittua, ja olisikohan ruoho yhtään vihreämpää naapurialueella, toisella puolella maata tai kenties yksityisen sektorin palveluksessa.

Muistuu mieleen 1990-luvun lama: kuinka silloin työpaikkaliite kuihtui Hesarin välistä. Ei juuri ollut, mitä ilmoitella. Sosiaali- ja terveydenhuollossa huomattiin, ettei kunnissa enää satsattu kehittämiseen, vaan kaikki suunnittelijat, kehittäjät ja koordinaattorit katosivat palkkalistoilta.

Tuossa vaiheessa, 2000-luvun alussa lakisääteiset sosiaalialan osaamiskeskukset perustettiin vahvistamaan alueiden sosiaalialan kehittämistä. Sosiaali- ja terveysministeriö toimi ketterästi ja vahvasti alueiden toimijat osallistaen sekä tarjosi pienen valtionavustuksen perustoimintaan. Asiantuntijaverkosto käynnistyi.

Näihin päiviin asti on keskuksissa jotenkin pärjätty, vaikka tuota käynnistysvaiheen tasolle jäänyttä valtionavustusta on miltei joka vuosi jouduttu ankarasti puolustelemaankin. Noin kolme miljoonaa euroa vuositasolla koko maahan ja koko sosiaalihuollon kattavaan pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan ei tietenkään ole kovin paljon, ja inflaatio on nakertanut siitäkin osansa. Kaikkia hankerahoja ei ole oltu kelvollisia hakemaan, mutta hankerahastakin on ollut apua.

Hallitusohjelma ja riihikeskustelut korostavat panostuksia tutkimus- ja kehittämistoimintaan – hyvä niin. Mutta minne panostukset käytännössä kohdentuvat? Onko sote ja erityisesti sosiaalihuolto saamassa kaipaamaansa uudistustukea? Nopeutuuko hoitoon pääsy, kustannusvaikuttavatko hoidot, paraneeko palvelujen saavutettavuus, tokeneeko köyhtymis- ja syrjäytymiskehitys? Toivottavasti näin kävisi.

Sote-uudistuksessa on monesti todettu sosiaalipalveluja koskevan tiedon puute. Valtion muutaman miljoonan vuosittainen tutkimusrahoitus sosiaalityön tutkimukseen on tuore, vasta muutaman hakukierroksen elänyt ponnistus, toki merkittävä askel oikeaan suuntaan. On kuitenkin huolehdittava systemaattisesti siitä, että tutkittu tieto käytetään arjen toiminnan parhaaksi. Jonkun on tiedettävä lupaavista tutkimustuloksista ja kehitettävä käytännössä sekä osaamista että toimintatapoja.

Miksei sijoittaisi varoja soten pitkäjänteiseen tutkimukselliseen kehittämistoimintaan alueilla?  Ei aina monia eri tahoja byrokratialla työllistävinä määräaikaisina hankkeina, vaan ennemmin suorana valtionavustuksena konkreettisiin kokeiluihin tutkimustehtävälistan kera. Sosiaalialan osaamiskeskuksetkin tässä tarkoituksessa palvelisivat koko maassa, jos valtionavustus turvattaisiin katu-uskottavalle tasolle. Nyt ei ole oikea sote-hetki antautua talouskauhuille.