Kevättä ilmassa – vai pingispalloja?

Aikanaan pohdin Työrauhaa ja uudistusvoimaa –blogissa (linkki vie 24.10.2018 ISOblogissa julkaistuun kirjoitukseen) sitä, miten kannattaisi suhtautua moniin työelämän muutospaineisiin. Ajatus siitä, että "turhia" muutoksia kannattaisi ennemmin välttää kuin koettaa sinnikkäästi sietää, tuntuu edelleen toimivalta: se toisi kaivattua työrauhaa. Pois siis liikkeet vain liikkeen vuoksi, eikä vieläkään kaikkia pingispalloja yhtä aikaa ilmaan räjähtävän dynaamisuuden merkiksi.

Perustellusti tarpeellisia muutoksia - todellisia uudistuksia – kannattaisi kuitenkin varsin topakasti tukea. Tällöin toimintaa haittaavat heikkoudet, esteet ja uhkat vähenisivät, sekä toimintaa edistävät vahvuudet ja mahdollisuudet lisääntyisivät. Jos huomataan, että jokin epäkohta hiertää tai jotenkin toisin toimiminen kiinnostaa, niin niihin kohtiin vain rohkeasti kiinni.

Mutta miksi ihmeessä kirjoitan taas tällaisista "itsestään selvistä" asioista?

Siksi, kun koronakeväässä on ollut ilmassa voimien hiipumista. Myötätunnolla tuli seurattua maamme hallituksen venyviä kehysneuvottelujakin ja suljettujen ovien takana palelevien toimittajien lopulta melko yksinäisiksi hiipuneita jorinoita. Iltayön väsähtänyt tunnelma ei liene merkittävästi lisännyt uskoa ja mielenkiintoa päivänpolitiikkaan.

Toista vuotta jatkuneessa koronakamppailussa on kaikilla ollut kestäminen pitkittynyttä epävarmuutta. Milloin tauti taittuu, milloin saadaan pahimmat uhkakuvat ohitetuiksi - entä muun maailman synkkien tautitilanteiden vaikutukset koto-Suomeen? Ja entäs sitten se sote, pitäisikö sitäkin ehtiä ja jaksaa jotenkin edistää. Helpolla eivät ole tässä ajassa päässeet sote-ammattilaisetkaan.

Luopuva ote voi olla monella lähempänä kuin luova ote. "Paratiisi" ei välttämättä kuitenkaan ole nytkään niin kovin kaukana. Yksilökohtaista ja yhteistäkin pysähtymistä se kyllä vaatii. Lentämisestä alkaa useimmilla meistä olla melko pitkä aika, mutta koneessahan se toistuvasti todettiin: hätätilanteessa kiinnittäkää happinaamarit ensin itsellenne, ja auttakaa sen jälkeen muita. Niinpä. Ehkä jostakin luopuminen voisi olla se uutta luova, voimia tuova alku?

Kaikilla meillä on ollut omalla tavallaan poikkeuksellinen elämäntilanne koronakriisin vuoksi. Se on muuttanut monia asioita. Kohti vuosilomaa edettäessä on lupa hengähtää ja pallotella – yksin ja yhdessä – sitä kokonaisuutta, mikä työssäkin muuttui ja miten.

Löytyykö ’poikkeusolojen’ listalta niitä asioita, joita kannattaisi hyödyntää myös tautivapaammissa oloissa?  Uudenlainen tehtävien vaiheistaminen, toisenlaisten työnjakojen kokeileminen, joistakin asioista luopuminen? Mikä on tuntunut raskaalta ja mikä työssä jaksamista helpottavalta keitaalta?

Kevätiltana luonnossa liikkujaa on tervehtinyt pikkulintujen liverrys. Sitä on kannattanut pysähtyä kuuntelemaan. Niin kaunis on maa ja korkea taivas. Elämä on lahja ja uudistuva työelämä universumissakin sitä on - parhaimmillaan: aikalaisilleen armollisempana ja mukavasti ’pallot hallussa’.