Miten käy alueille, joilla ei ole liikennevaloja?

Sote-palvelujen uudistus on vaikuttanut palvelujen tuottamiseen hyvinvointialueilla. Maaseudulla muutos on näkynyt ehkä eniten. Tällä hetkellä kansalaiset ja alan ammattilaiset kantavat suurta huolta alueen palvelutason heikkenemisestä. Sosiaalihuolto on jäänyt keskustelussa terveydenhuollon varjoon, mutta edelleen ihmisten, perheiden ja yhteisöjen sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä on kyettävä edistämään ja ylläpitämään siellä, missä ihmisetkin asuvat. Maaseutua ei tule unohtaa ja sosiaalityön näköalapaikka on kyettävä säilyttämään myös alueilla, joilla ei ole liikennevaloja.

Nähdäänkö maaseudun sotepalvelujen tuottaminen taakkana, jota isommat alueet kannattelevat? Harvemmin esille pääsevät maaseudun vahvuudet; joustavat, kekseliäät ja monialaisuutta vahvasti hyödyntävät rakenteet, joiden varaan mm. sosiaalipalvelut ovat rakentuneet vuosikymmeniä. Rakenteet ovat olleet isoihin organisaatioihin nähden kevyemmät ja ketterämmät. Sosiaalialan työntekijän näkökulmasta tämä on tarkoittanut luontevia vaikuttamisen mahdollisuuksia rakenteellisen sosiaalityön tasolla, jalkautumista yhteisöihin sekä monialaista yhdessä tekemistä eri toimijoiden kesken.

Maaseudun ja sosiaalityön yhtälössä toisiinsa kietoutuvat sosiaalityö, paikallisuus ja kulttuurisuus, jonka reunuksena toimivat maantieteelliset sekä taloudelliset ja poliittiset reunaehdot (2016, 46). Esimerkiksi lapsi- ja perhepalveluissa on sektorirajat ylittävää yhdessä tekemistä harjoiteltu jo pitkään useilla pienemmillä paikkakunnilla. Kirjallisuudessa sitä kutsutaan monitoimijuudeksi, mutta meillä maalla se on myös ollut reunaehtojen edellyttämä välttämätön pakko.

Rakenteellisen uudistuksen tavoitteena on ollut kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja vahvistamalla palvelujen yhdenvertaista järjestämistä. Maaseudun näkökulmasta tavoite jaettiin ilolla ja toiveena on ollut saada helpotusta yksinäisen työn tekemiseen sekä osaamisen ja asiantuntijuuden vahvistumiseen. Uudistuksen uskottiin myös mahdollistavan uudenlaisen, kuntarajat ylittävän maaseutusosiaalityön muodon syntymisen. Ajatus korpisossujen rintaman vahvistumisesta yhdessä jaettujen teemojen ympärillä oli innostava. Pelkona kuitenkin oli, että aiemmin hyvin itsenäinen ja luova työ saa tarkkoja muotoja, sääntöjä ja lisää byrokratiaa, jotka valuvat ylhäältä alaspäin, ilman reuna-alueiden kuulemista. Tässä vaiheessa uuden organisaation alkutaivalta näyttää siltä, että maaseudulla työskentelevien ammattilaisten asiantuntemusta ei ole otettu käyttöön odotetulla tavalla. Uhkana on, että alueille liittyvät ominaispiirteet ja vahvuudet jäävät huomiotta.

Maaseutua ei tule nähdä taakkana tai kehityksen riippakivenä, päinvastoin. Maaseudulla on kaikki edellytykset toimia sosiaalipalvelujen järjestämisen aallon harjalla, kokeilla ja ottaa käyttöön näyttöön perustuvia malleja sekä hyödyntää alueen asukkaiden ja työntekijöiden tieto, taito ja osaaminen osana rakenteiden kehittämistä. Kokonaisvaltaisella maaseutusosiaalityöllä on oma tärkeä tehtävänsä olla tuottamassa ja ylläpitämässä arvokeskustelua monimutkaisessa yhteiskunnallisessa ajassa, jotta maaseudulla asumisen oikeus mahdollistuu (Kilpeläinen 2016, 89).

Kilpeläinen, A. 2016. Teknologiavälitteisyys kyläläisten arjessa. Tutkimus ikääntyvien sivukylien teknologiavälitteisyydestä ja sen rajapinnoista maaseutusosiaalityöhön. Lapin yliopisto. Rovaniemi. Viitattu 25.9.2023. (linkki avautuu uuteen ikkunaan)