Onko sotella malttia uudistua – ketterästi mutta kestävästi?

”Tarvitsemme malttia mennä päättäväisesti oikeaan suuntaan. Olennaista on, että teemme riittävästi oikeita asioita – ja vältämme harha-askelia. Kaikkien keskeisten yhteiskunnallisten toimijoiden olisi hyvä omilla toimillaan tukea kokonaisuutta.”

Näin vastuullisesti pohti aikanaan Jan Vapaavuori (2016, 198) teoksessaan Puoliholtiton Suomi sitä, onko maallamme malttia vaurastua uudelleen. Kysymys on tuttu alun perin presidentti Urho Kekkosen ja sittemmin muiden muassa talousvaikuttaja Björn Wahlroosin esittämänä. Talous onkin mitä kiperin kysymys myös sosiaali- ja terveydenhuoltoa uudistettaessa.

Mitä se sote sitten kustantaa? Tilastokeskuksen mukaan (Tilastokeskus, Kuntatalous, avautuu uuteen ikkunaan) kuntien sosiaali- ja terveystoiminnan nettomääräiset kustannukset olivat vuonna 2020 yhteensä 20 miljardia euroa, ja kasvua edellisvuoteen oli 4,2 %. Erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon kustannukset ovat keskenään lähes yhtä suuret, noin 40 % molemmat.

Suomi-neidon karttakuvassa (Kuntaliitto, Kuntanavigaattori, avautuu uuteen ikkunaan) mitä tummempi värisävy, sitä suuremmat ovat soten nettokustannukset asukasta kohden. Itä- ja Pohjois-Suomi näyttäytyvät kartalla melko tummanpuhuvina, ja kustannuksia kertyy 3 500 eurosta jopa yli 5 000:een euroon asukasta kohden.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen kannattaisi tehdä strategisesti linjaten ja tietoon perustuen. Mielellään tutkittuun tietoon, jos suinkin sellaista on saatavilla. Sote-uudistusta tehtäessä on lukuisia kertoja jouduttu toteamaan, ettei kuntien sosiaalihuollosta saada lähellekään yhtä kattavasti tai yhtenäisesti keskenään vertailukelpoisia tietoja kuin terveydenhuollosta.

Terveydenhuollossa on toimittu vuosikymmenet sosiaalihuoltoa keskitetymmin, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa kuntayhtyminä, kun sosiaalihuolto on ollut pitkään pääasiallisesti yksittäisten kuntien järjestämisvastuulla. Terveydenhuollon, erityisesti lääketieteen tutkimukseen on satsattu vuosikymmenet enemmän, kuin sosiaalihuollon tutkimukseen. Tuoko uusi sote-hallintomalli tähän muutosta? Vai pitääkö olla huolissaan?

Kyllä nyt pitää olla huolissaan. Ilman toimivia tietojärjestelmiä emme selviydy, niihin on panostettava. Tulee kysyntää sittenkin harvalukuisista osaajista - etenkin sosiaalihuollon ja tiedonhallinnan ratkaisuja yhdistävistä taitajista. Ja rahastakin kuuluu olevan paljon pulaa ICT-muutoksiin valmistautuvilla alueilla.

Entä tutkimus, koulutus, kehittäminen ja innovaatiot eli soten TKKI-rakenteet, ovatko ne kunnossa? Eivät nekään koko maassa vielä vakuuta. Joku hyvinvointialue on osaltaan saattanut pohtia, mutta yhteistyöalueiden (YTA) laajuisesti tai strategisesti laajempia alueita huomioiden eivät vielä monetkaan. Ja hyvinvointialueiden yhteisesti hoidettavia lakisääteisiä asioita on useita, yhtenä TKKI. Siinä sosiaalihuolto tarvitsee erityistä huomiota, takamatkalta ponnistaessaan.

Mutta emmehän me – ainakaan maamme lakisääteisissä sosiaalialan osaamiskeskuksissa – ole mitään helppoja tehtäviä etsineetkään. Olemme toki toivoneet aivan vimmaisimpien hankepätkärallien sijaan rauhallisempia kehittämisvaiheita, hieman nykyistä suurempaa perustoiminnan valtionavustusta (vain 3 miljoonaa euroa jaettuna koko maahan) ja selkeitä toimintamandaatteja. Kaikkein vähiten nyt kukaan kai toivoisi mitään puoliholtitonta sotea.