Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Osataan, tuetaan ja tehdään yhdessä!
-

Osataan, tuetaan ja tehdään yhdessä!

Aloitin vuoden alussa projektikoordinaattorina Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskus (OT) -hankkeessa. SOTE-yhteistyöalueen hankkeeseen kuuluvat Pohjois-Savo, Keski-Suomi, Siun Sote, Essote ja Sosteri. Olen ollut töissä KYSissä ja sen alueella 25 vuotta eri tehtävissä ja palasin Keski-Suomesta psykiatrian ylihoitajan työstä seitsemän vuoden jälkeen. Viimeisimmäksi oli ilo olla mukana tuliterän Keski-Suomen keskussairaala NOVAn kehittämisessä. 

Koti on Varkaudessa, mutta paljon olemme myös vapaa-ajan kodissa Heinävedellä. Lapset ovat aikuisia, ja meillä on onni olla kahden lapsen isovanhempia. Harrastan ystävyyttä, arkiaskareita, kirjoittamista, luontoa ja pilkkimistä. Perhe on tullut vielä tärkeämmäksi nyt korona-aikana. 

Depressioprojektissa tutkin pohjoissavolaisen väestön terveyteen liittyvää elämänlaatua ja sen riskitekijöitä. Parasta oli kohdata tutkittavat ihmiset. Vakavasti masentuneiden potilaiden puolisoita olen haastatellut heidän voimavaroistaan ja heitä kuormittavista tekijöistä. Perheen ja lasten merkitys nousi vahvasti esille. Perheen, omaisten ja järjestöjen kanssa tehtävä työ on tärkeää. 

Arvostan entistä enemmän yhdessä tekemistä ja yhdessä kehittämistä. Yhdessä on helpompi kohdata asiakkaiden haastavat tilanteet, etsiä ratkaisut ja jaksaa paremmin. Toisiltamme oppiminen on jatkuva mahdollisuus meille ja asiakkaillemme. 

Vaikeissa tilanteissa olevat lapset, nuoret ja heidän perheensä ansaitsevat tulla kohdatuiksi tasavertaisina kumppaneina ja autetuiksi parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella ja osaamisella. Erityisen vaativissa tai harvoin tarvittavaa osaamista edellyttävissä tilanteissa tulee olla tarjolla moniammatillista ja -alaista konsultaatioapua ja tukea myös työntekijöille. Tässä on tavoite OT-keskuksen konkreettiselle kehittämiselle. Kaikki ideat ja ajatukset ovat tervetulleita! 

Vaativissa tilanteissa tarvitaan paljon toivoa, uskoa ja luottamusta – joskus myös nopeaa toimintaa. Kun hätä on suurin, on yleensä toisten apu tarpeen. Yksin yrittäessä, tai jos ei saa apua, toivo ja usko alkavat hiipua ja voimavarat kadota. Aina kannattaa kysyä itseltään ja asiakkailta, millainen on tänä päivänä oma kokemus mielen, kehon ja ihmissuhteisiin liittyvästä hyvinvoinnista ja toimintakyvystä: terveyteen liittyvästä elämänlaadusta. 

Työhöni on aina kuulunut moniammatillista ja -alaista työtä sekä erilaisia, myös haastavia tilanteita. Koulutus, konsultaatiomahdollisuus, työnohjaus ja mentorointi ovat suuri apu – samoin työtovereiden ja lähiverkoston tuki. Palveluissa ja kehittämisessä kokemusasiantuntijat ja asiakkaat ovat välttämättömiä. Palvelujen yhteiskehittämisessä voittavat kaikki! 

Motto: Eiku vuan etteen päen, sano mummo lumessa! 

Blogini: elämänlaatuamieleen.fi 

Kirjoittajat

Tarja Saharinen
psykiatrian sh, TtT ja yhteisötyönohjaaja, työskentelee projektikoordinaattorina Itä- ja Keski-Suomen OT-hankkeessa

Artikkelin asiasanat

OT-keskus