Rakkautta lastensuojelussa

Perjantaina 21.2.2025 oli sijaishuollon juhlapäivä, Care Day. Sen tarkoitus on juhlistaa lastensuojelun sijaishuollossa asuvia tai aiemmin asuneita lapsia ja nuoria sekä heistä välittäviä ihmisiä. Juhlapäivää vietetään eri puolilla maailmaa monin tavoin – kakkukahvit sijaishuoltopaikassa, juhla nuorille jäähallilla, yhdessä tekemistä, some-kampanja hyvistä hetkistä – mielikuvitus on rajana.

Suomessa juhlapäivän teemaksi oli valittu Rakkaus lastensuojelussa. SOILA-hanke järjesti tilaisuuden, jossa kuultiin lasten ja nuorten ajatuksia rakkaudesta lastensuojelussa sekä keskusteltiin siitä, miten rakkaus lastensuojelussa näkyy ja miten sitä voisi vahvistaa. Mukana oli nuoria, jotka ovat olleet jossain vaiheessa elämäänsä sijoitettuina, sekä kokemustaustaisia ammattilaisia ja Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -hankkeiden työntekijöitä. Miten koskettavia kokemuksia ja ajatuksia ihmiset jakoivatkaan – ilmapiiri oli kunnioittava ja luottamusta rakentava.

Keskusteluissa nousi esiin monta näkökulmaa rakkaudesta. Rakkaus on turvallisen kasvun ja kehityksen maaperä, jota jokainen lapsi ja nuori tarvitsee. Kun päädytään lastensuojelun sijaishuoltoon, tähän maaperään on usein tullut routavaurioita. Lapsi on voinut joutua kokemaan monenlaista kaltoinkohtelua ja näkemään päihdekäyttöä tai väkivaltaa. Hän on saattanut vahingoittaa itseään, käyttää itse päihteitä tai hän on voinut tehdä rikoksia. Nuori saattaa kokea, ettei hän ole rakastamisen arvoinen.

Mitä voimme lastensuojelussa tehdä, jotta routakuopilla oleva maa lähtisi sulamaan ja korjautumaan? Täytyykö viranomaisroolissa pysyä etäisenä? Vai saako viranomaistoiminnassa puhua rakkaudesta? Mitä se tarkoittaa osana ammatillista työskentelyä?

Rakkaus on voimakas sana, jota ei ole totuttu kuulemaan lastensuojelun yhteydessä käytävässä julkisessa keskustelussa. Valitettavasti julkisuuspuhe keskittyy lastensuojelun huoliin, ongelmiin ja kuormitukseen sekä äärimmäisiin esimerkkeihin lastensuojelun ja palvelujärjestelmän epäonnistumisista. Kuitenkin uskon, että lastensuojelussa tapahtuu joka päivä enemmän hyviä kuin huonoja asioita.

Omasta lastensuojelun kenttätyöstäni on lähes kymmenen vuotta aikaa. Silti muistan kohtaamiset, joissa nuoren ja lastenkodin omaohjaajan vuorovaikutuksesta paistoi lämpö ja välittäminen. Nuorella saattoi olla vaikeaa, ja hänen toimintaansa voitiin joutua puuttumaan topakastikin, mutta rakkaudellinen suhtautuminen auttoi nuorta hyväksymään rajoitukset. Tunteikkaita olivat myös tilanteet, kun vanhempi tunnisti, etteivät omat keinot enää riitä, vaan tarvittiin vahvaa lastensuojelun tukea eli sijoitus syntymäkodin ulkopuolelle. Rakkautta oli avun pyytäminen ja vastaanottaminen.

Usein lastensuojelu astuu kuvaan, kun perheen tilanne on syystä tai toisesta hyvin vaikea. Olisiko rakkaus avain lukkoihin ja portti poluille, joiden kautta päästään askel kerrallaan parempaan suuntaan? Rakkautta tarvitaan eniten juuri silloin, kun tuntuu, että elämässä on kaikkein vaikeinta.