Substanssijohtamisen tärkeyttä lastensuojelussa ei saa aliarvioida

LUMO-hanke toteutti helmi-maaliskuussa 2021 kyselyn, johon vastasi yli 130 lastensuojelussa työskentelevää ammattilaista Itä- ja Keski-Suomesta. Monialaisen yhteistyön, systeemisen työmallin ja asiakasosallisuuden lisäksi työntekijöiltä kysyttiin työn määrästä ja työssäjaksamisesta.  

Vastaajista 65 prosenttia arvioi työmääränsä vastaushetkellä joko huomattavasti tai jossain määrin liian suureksi ja noin kolmannes koki työmäärän sopivaksi. Työssäjaksamisensa puolestaan koki hyväksi tai erittäin hyväksi yli puolet vastaajista. Reilu kolmannes vastaajista ei kokenut jaksamistaan sen kummemmin hyväksi tai huonoksi, ja joka kymmenes vastaaja kertoi jaksavansa työssään huonosti tai erittäin huonosti. 

Työssäjaksamiseen vaikuttavat kielteisesti aikapaineet, kiire ja liian suuret asiakasmäärät. Vaihtuvat, poissaolevat tai kokonaan puuttuvat työntekijät niin omassa työyksikössä kuin muissa palveluissa vaikeuttavat suunnitelmallista työtä ja katkaisevat asiakkaan palveluprosesseja. Työntekijöiden kuormaa ja työn tekemisen haastekerrointa lisää  lastensuojelutyön luonne ylipäätään: työssä yritetään auttaa asiakkaita, joilla on monimutkaisia, vaikeasti hahmotettavia ja erityistä osaamista vaativia pulmia. Lastensuojelussa kohdataan usein asiakkaan nopeasti muuttuvia ja kriisiytyviä tilanteita, joihin on reagoitava nopeasti. Jos aikatauluissa ei ole väljyyttä, joutuu työnsä suunnittelemaan kerta toisensa jälkeen uudestaan.  

Olennaisin tekijä työssä jaksamisen kannalta on kyselyyn vastanneiden mukaan esihenkilön tuki, jota arvioi saavansa riittävästi 62 prosenttia vastaajista. Kyselyn perusteella on siis suuri joukko niitä, joiden mielestä esihenkilön tuki ei ole riittävää. Vastauksissa toivottiin, että esihenkilöt olisivat helposti tavoitettavissa ja heillä olisi aidosti aikaa ja mahdollisuuksia olla työntekijöiden tukena ja johtaa asiakastyötä. 

Lastensuojelun kentältä kaikuu, että esihenkilöt joutuvat työntekijöiden näkökulmasta askaroimaan liikaa muissa tehtävissä kuin henkilöstö- ja asiakastyön johtamisessa. Menneinä vuosina julkisen sektorin hallintorakenteita on kevennetty sekä säästötoimenpiteenä että liikojen väliportaiden karsimiseksi päätöksenteosta. Mutta onko keventäminen tapahtunut sisällön- ja henkilöstöjohtamisen kustannuksella?  

Väsyneet, epätietoiset ja vailla tukipilaria olevat työntekijät eivät ole pitkässä juoksussa halpoja. Poissaolot, työntekijöiden vaihtuvuus ja maalin ohi huitaistut palveluratkaisut ovat kalliita niin inhimillisesti kuin taloudellisesti katsottuna. Samalla rahalla saisi luultavasti useammankin aidosti läsnäolevan ja lähijohtamiseen pystyvän esihenkilön näyttämään suuntaa ja pitämään työntekijöiden päät pinnalla silloinkin, kun epävarmuus, epätietoisuus ja riittämättömyyden tunne meinaavat vetää pohjaan. Tämä kannattaa pitää mielessä nyt, kun tulevia hyvinvointialueita ja työntekijöiden sijoittumista laajoilla maantieteellisillä alueilla valmistellaan.