Systeemisyys: riittävän pieniä askelia

Suomalaista lastensuojelua on kehitetty viime vuodet systeemisen toimintamallin periaatteilla. Systeemisellä työskentelyllä tarkoitetaan moniammatillisesti toteutettavaa vuorovaikutustyötä, jossa korostuvat luottamus, arvostava kohtaaminen ja keskustelu sekä ratkaisukeskeisyys. Erityisesti lapsen ja nuoren kokemukset ovat työskentelyn lähtökohtana.

Systeemisyydessä on tarkoitus pysähtyä yhdessä vaikeiden tilanteiden äärelle ja tutkia, mistä kaikesta voikaan olla kyse. Ammattilaiset eivät tuo mukanaan oikeita vastauksia tai valmiita ratkaisuja, vaan he liittyvät osaksi perheen systeemiä. Toimintamallin myötä lastensuojelun työtä rikastetaan systeemisellä, perheterapeuttisella ajattelulla ja työmenetelmillä sekä rakenteilla. 

Pääsin tutustumaan systeemiseen toimintamalliin syvemmin monialaisen lastensuojelun kehittämiseen tähdänneessä LUMO-hankkeessa. Kävin THL:n järjestämän kouluttajakoulutuksen, joka antoi alkusysäyksen oman ajattelun kehittymiselle. Olen ymmärtänyt, että malliin siirtyminen on lastensuojelussa iso toimintakulttuurin muutos, joka ei tapahdu itsekseen - tai edes kivutta. 

Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa nyt vuoden päivät. Tätä ennen monissa kunnissa ja kuntayhtymissä oli onnistuttu rakentamaan systeemistä toimintakulttuuria. Hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja on valitettavasti kariutunut matkan varrella hallinnollisen uudistuksen myötä, eikä kaikkea särkynyttä ole vielä pystytty korjaamaan.

Aivan kuten systeeminen asiakastyöskentely, myös muutos kohti systeemistä toimintakulttuuria tarvitsee luottamukseen ja kunnioittavaan vuorovaikutukseen nojautuvaa keskustelua systeemin osien välillä. Tämä tuo johtavassa asemassa oleville henkilöille paljon vastuuta ja valtaa. 

Viime syksynä Pohjois-Savossa toteutettiin yhdessä Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen ja ISOn kanssa systeemisen työskentelyn sparrausprosessi lastensuojelun esihenkilöille. Hyvinvointialueen parikymmentä kuntaa olivat jo lähtökohtaisesti hyvin erilaisissa tilanteissa mallin käyttämisessä. Prosessin avulla haluttiin tukea esihenkilöiden johtamistyötä sekä syventää ymmärrystä systeemisyyden soveltamisesta.

Esimiesten sparraus koostui kolmesta puolenpäivän tilaisuudesta, ja sparraajiksi kutsuttiin syty-konkareita muilta hyvinvointialueilta. Puheenvuorot antoivat konkreettisia eväitä ja loivat toivoa muutokseen. Oli häkellyttävää huomata, nähdä ja kuulla, miten lyhyessä ajassa ajattelussa voi tapahtua muutoksia ja oppimista, kun jokin “lamppu syttyy”. 

Systeemisen toimintamallin luotsaaminen ja johtaminen edellyttää, että johtaja itse uskoo asiaansa ja seisoo sen takana: se kuuluu ja näkyy myös ajatusten, sanojen ja tekojen tasolla. Silloin on riittävästi uskallusta hypätä myös tarvittaessa pois ratkaisijan ja tietäjän paikalta, ja antaa tilaa työyhteisöissä ja tiimeissä käytäville keskusteluille, kritiikille ja vastustuksellekin. Turvallista ja luottamuksellista ilmapiiriä rakennetaan riittävän pienin askelin niin asiakastyössä kuin työyhteisöjen muutoksissa.