Tasapainoa digi-innostukseen

Odotan, että pääsen kaikesta tästä, eläkeikää lähestyvä asiantuntija sanoi nakaten älypuhelimensa pöydälle. Hän oli kyllästynyt jatkuvasti lisääntyviin ja muuttuviin sovelluksiin. Samassa kokouksessa puolet nuorempi henkilö esitteli, miten monin tavoin sosiaali- ja terveysjärjestöt voisivat hyödyntää digiä. Tuntui hölmöltä laimentaa innostusta muistuttamalla, etteivät kaikki pysty digipalveluita hyödyntämään.

Viime vuonna julkishallinnon digipalveluita käytti 4,2 miljoonaa henkilöä, 93 prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista. Digi- ja väestötietovirasto onkin esittänyt, että asiointi julkisissa palveluissa muuttuisi ensisijaisesti digitaaliseksi tällä hallituskaudella. Noin kolmannes 70 vuotta täyttäneistä ei kuitenkaan vielä 2020 käyttänyt lainkaan internetiä digiasiointiin. Runsas kymmenesosa asioi avustettuna ja reilu puolet itsenäisesti, selviää THL:n tutkimuksista. Digi- ja väestöviraston 2021 tekemän selvityksen mukaan nuoretkin tarvitsevat digitukea.

Jotkut sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnot ovat nimenomaan digituen tarjoamista, mutta monille järjestöille sen antaminen tulee kuitenkin eteen, kun ihmiset uskaltavat turvallisessa porukassa kysyä apua myös digiongelmiin. SOSTEn 2022 tekemän Järjestöbarometrin mukaan paikallisyhdistyksissä toimivista neljä viidesosaa on kohdannut yhdistystoiminnassa ihmisiä, joilla on digitaidoissa puutteita: ”Ei laitteita, ei nettiä, ei sähköpostia”. Puolet valtakunnallisista sosiaali- ja terveysjärjestöistä tarjoaa digitukea jäsenilleen ja kohderyhmäänsä kuuluville jäsenyydestä riippumattakin. Järjestöt edustavat usein haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä - niin lapsia ja nuoria, työikäisiä kuin vanhoja.

Kuuntelin Kansanradiota, jossa digipalvelut saavat usein huutia. Juontajat sanoivatkin, että kuulisivat mieluummin siitä, miten ongelmia pitäisi kuulijoiden mielestä ratkoa. Mitkä asiointitavat toimisivat heillä, joille digipalvelut ovat vaikeita tai mahdottomia käyttää? Kyse on esimerkiksi toimintakyvyn puutteista, sairauksista, varattomuudesta, osaamattomuudesta ja neuvonnan puutteesta.

Ainakin digitukea, -koulutusta ja neuvontaa pitää olla tarjolla helposti ja hinnan estämättä - ja sen eettiset ongelmat ratkottuna. Tutkijatohtori Ulla Buchert ja professori Anne Kouvonen ovat todenneet, että jos haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset pakotetaan digitaalisiin itsepalvelujärjestelmiin, heidän mahdollisuutensa aktiiviseen ja itsenäiseen asiointiin heikkenevät. Pakko etsiä ja odottaa ulkopuolista apua tuottaa riippuvaisuutta muiden tarpeista ja aikatauluista. Digituki voi vaarantaa yksityisyyden suojan, asioiden luottamuksellisen käsittelyn, tiedon oikeellisuuden ja altistaa itsemääräämisoikeuden menettämiselle ja jopa hyväksikäytölle.

Muut asiointitavat ovat erityisen tärkeitä niin julkisten palvelujen kuin muidenkin arkielämän sujuvuuden välttämättömyyspalvelujen käytössä. Kyse on jopa perusoikeuksien toteutumisesta. Puhelinyhteys on useimmille ihmisille käyttökelpoinen. Tärkeää on myös läsnätapaamisten tosiasiallinen saavutettavuus kohtuullisen matkan päässä kotoa. Ei ole oikein, että joillekin tulee isoja matkakuluja pakollisten asioiden hoitamisesta.

Digitalisaatio mainitaan usein ensimmäisenä säästökeinona. Käykö niin, että digillä säästyvä henkilöstön työaika ei käytännössä kohdennukaan niiden asiakkaiden hyväksi, joille digipalvelut eivät ole vaihtoehto? Riski on olemassa.

Tekstiin liittyvät linkit (avautuvat uuteen ikkunaan):

Digi- ja väestötietoviraston esitys siitä, että asiointi julkisissa palveluissa muuttuu digitaaliseksi seuraavan hallituskauden aikana

Nuorten digitaidot -kartoitus 2021

Järjestöbarometri 2022

Anne Kouvonen & Ulla Buchert: Digitaaliset julkispalvelut - toteutuuko yhdenvertaisuus?