Yhteisellä kielellä, vuorovaikutustaidoilla ja tutkivalla otteella tehdään paras mahdollinen muutosmatka

Tutussa lasten lorussa sanotaan:

“Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!”

Hiekkakakkua leipoessa loru auttaa “leipureita” rytmittämään kerrosten sekoittumiseen ja tiivistymiseen tarvittavat yhteiset taputukset. Ilman rytmiä ei synny tasainen tiivistyminen ja tiivistymättä kakku hajoaa. Tiivistyminen on yhteyttä ja rytmi on vuorovaikutusta – niitä ilman ei synny uutta.

Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hanketyö tarjoaa näköalapaikan monitoimijaiseen ja -ammatilliseen sekä asiakasvuorovaikuttamiseen. Vuorovaikutus on erityisesti näin monella rajapinnalla erittäin keskeinen ja samalla hyvin haavoittuva osa yhteistyösuhteen rakentamisessa. Vuorovaikutustaitojen merkitys vain korostuu, mitä haavoittuvammassa tilanteessa olemme. Olevaa ja elettävää tarkastellessamme, uuden edessä ja muutoksen kynnyksellä me kaikki tavalla tai toisella olemme haavoittuvia. Tämä koskee niin jokaista asiakasperheen jäsentä ja perhekokonaisuutta kuin heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia ja meitä hankkeessa työskenteleviä. Hanketyöntekijöinä pääsemme parhaimmillamme hyödyntämään osaamistamme vuorovaikutustaitojen ja vuorovaikutuksen edistäjinä. Voimme tarjota turvallisen tilan kuulla ja tulla kuulluiksi, vahvistaa oman äänen kuulumista ja muiden ymmärrystä sen kuulemisessa.

Vuorovaikutustaidot tarkoittavat kykyä ja halua vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja mielipiteitä, sekä yhteistä toimintaa ja tekoja. Minulle yhdessä toimiminen näyttäytyy keskeisimpänä ja tärkeimpänä – ja helpoimmin menetettävänä osana vuorovaikutuksen herkkää palapeliä. Matkalla riittävään vanhemmuuteen -hankkeessa olemme tämän palapelin äärellä – ja sitä kokoamassa luodessamme moniammatillista yhteistyötä. Itselleni tärkein haaste ja toimintaa ohjaava neuvo on tämän yhteistyön avauksissa Happoradion sanoitusta mukaillen:

“Puhua äänellä, jonka kuulet

sanoilla, jotka ymmärrät”

Ilman yhteistä kieltä ja kuuluvaa ääntä ei saa itse omaa asiaansa välitettyä. Toisaalta on myös mahdoton ymmärtää muita, jollei etsi taajuutta kuulla toisen ääntä ja ymmärtää sanoja – tehdä tilaa dialogille. Dialogin ytimessä on kutsu liittyä ja muodostaa mahdollisuus yhteiselle tutkimiselle. Itse ymmärrän tämän siten, että oma toimijuutemme on yhteisen kielen sanakirjamme avain, kielioppi ja perusrakenne. Matkalla riittävän vanhemmuuden tukemiseen tarvitsemme moniäänisyyttä: tutkijan uteliaisuutta, käyttäytymistieteilijän vuorovaikutustyökaluja, perheterapeuttista osaamista, psykiatrista- ja päihdetyön näkökulmia sekä perhetyön työkaluja. Lisäksi tarvitaan lastensuojelun kontekstiin kytkeytyvää sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta. Kenelläkään ei ole hallintaa näihin yksin, mutta yhdessä meillä on tämä kaikki – ja sen myötä yhteinen sanasto, avaimet ja eväät muutosmatkalle.

”Auttamalla annamme vanhemmille mahdollisuuden riittävän hyvän vanhemmuuden toteutumiseen ja luomme dialogin, jossa on tilaa kasvaa muutokseen”

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​