Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
Yhdessä tekemisessä on voimaa!
-
Yhdessä tekemisessä on voimaa! 3/2024

Yhdessä tekemisessä on voimaa!

Rakenteellisen sosiaalityö läpileikkaavana teemana helmikuun uutiskirjeen aiheissa

Rakenteellisen sosiaalityön juurruttamisessa osaksi sosiaalihuollon käytäntöjä tarvitaan meitä kaikkia. ISOn valmennuksessa juurruttamista tehdään yhdessä hyvinvointialueiden ammattilaisten kanssa.

Yhteen rakenteellisen sosiaalityön keskeisistä teemoista voi syventyä THL:n osallisuusviikolta. Osallisuusviikolla on esillä esimerkiksi tietoa osallisuustutkimuksesta sekä keinoista osuuden lisäämiseen omassa työssä.

Keväällä käynnistyvä VALITSIJA-hanke on merkittävä rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta. Lastensuojelun työntekijöille tarjoutuu mahdollisuus tehdä arvokasta työtään näkyväksi ja osallistua tiedontuotantoon oman työn teemoista osana tutkimusta.

Kaikille avoin Sosiaalihuolto huomenna! -seminaari 29.2. tarjoaa myös mahdollisuuden osallistua sosiaalihuollon kehittämiseen sekä tutustua valmistuneisiin selvityksiin sosiaalihuollon sisältöohjauksesta ja porrasteisuudesta.

Lue uutiskirje (Linkki aukeaa uuteen välilehteen)